Estääkö Hayflick-raja meitä elämästä ikuisesti?

Hayflickin rajan löytyminen merkitsi radikaalia muutosta siinä, miten tiede tarkasteli solujen lisääntymistä. Ennen lääkärin löytöä solujen uskottiin kykenevän kuolemattomuuteen. Vaikka Hayflick-rajan ilmiötä on tutkittu vain in vitro, se tuli lopulta yleisesti hyväksytyksi tiedeyhteisössä tosiasiana. Vuosikymmeniä näytti siltä, että raja oli ylitsepääsemätön, ja siltä se näyttää edelleen. Vuonna 1978 soluissa olevan telomeereiksi kutsutun ei-toistuvan DNA:n osan löytyminen valaisi kuitenkin solujen kuolemattomuuden mahdollisuutta.

Telomeerit ovat toistuvia DNA-jaksoja, joita löytyy diploidien solujen kromosomiparien päistä. Näitä säikeitä verrataan yleensä kengännauhojen muovisiin päihin (ns. agletit), jotka estävät nauhoja haurastumasta. Telomeerit suojaavat kromosomeja samalla tavalla, mutta kunkin kromosomiparin päässä oleva telomeeri lyhenee jokaisen solun jakautumisen yhteydessä. Lopulta telomeeri tyhjenee, ja apoptoosi alkaa.

maininta

maininta

Telomeereja koskeva keksintö antoi tukea Hayflickin raja-arvon havaitsemiselle; olikinhan kyseessä fysikaalinen mekanismi, jolla solut siirtyivät senessenssiin. Vajaa vuosikymmen myöhemmin paljastui kuitenkin toinen läpimurto solujen vanhenemisessa. Telomeraasi on proteiini, jota on kaikissa soluissa, mutta normaaleissa soluissa se on pois päältä – se ei tee mitään. Epänormaaleissa soluissa, kuten kasvaimissa ja sukusoluissa, telomeraasi on kuitenkin varsin aktiivinen: Se sisältää RNA-mallin, joka kykenee tuottamaan uusia telomeereja kromosomien päihin ikääntyvissä soluissa.

Telomeraasi on saanut ikääntymisen tutkimusyhteisön innostumaan kahdesta syystä. Ensinnäkin, koska se on luonnostaan aktiivinen kasvaimissa ja se voidaan havaita virtsanäytteistä, telomeraasin esiintymisen testaaminen voi johtaa syöpäpotilaiden tehokkaampaan testaamiseen. Toiseksi tutkijat ovat keksineet, miten telomeraasia voidaan uuttaa ja syntetisoida. Jos aktiivista telomeraasia lisätään normaaleihin aikuisten soluihin, ne voivat jatkaa monistumistaan pitkälle yli Hayflickin rajan. Eräässä tätä ajatusta tukevassa tutkimuksessa tutkijat raportoivat, että solut, joihin he olivat lisänneet telomeraasia, olivat monistuneet 20 kertaa enemmän kuin niiden normaali elinikä antaisi olettaa – ja ne jakautuivat edelleen.

Tiede ei ole vielä lopullisesti todistanut, että telomeraasi voi tuottaa solujen kuolemattomuuden. Ohjelmoituun solukuolemaan näyttää liittyvän lukemattomia muitakin tekijöitä kuin telomeerien tuhoutuminen. Niin kauan kuin ihmiset kuitenkin pelkäävät kuolemaa, tullaan aina tutkimaan näiden luonnollisten esteiden voittamista kuolemattomuutemme tieltä, niin solujen kuin muunkin kuolemattomuuden tieltä.

mainos

Jätä kommentti